En tule yöksi kotiin

Jouni heräsi. Mikä helvetin kirkas valo täällä tunkee suoraan tajuntaan? Jouni oli sammunut solariumiin.

Aina sama homma. Firman kesäjuhlat ja Jouni sammuu Solariumiin. Oli muuten hieno tämä solariumlaite. Se oli ostettu yritykseen vuonna 1982 ja siinä varoiteltiin syövästä ja palovammoista. Ei kuitenkaan niin isolla, että niistä olisi kannattanut välittää. Oli erimielisyyksiä siitä kuka laitteen lopulta oli hommannut. Oli puukoteltu kuulemma selkään ja puhuttu pahaakin selän takana.

Jouni hieraisi silmiään ja astui valosta. Sammutti solariumin ja otti hörpyn ensimmäisestä avonaisesta olutpullosta. Kieli irtosi kitalaesta. Lähes kirjaimellisesti, oli ottanut keinoaurinkoa neljä tuntia suu auki.

Lattia oli täynnä pyyhkeitä, olutta, ehkä vähän pitsaakin. Oli syöty juotu ja saunottu. Mikäli entiset merkit pitäisivät paikkansa, olisi toimitusjohtaja James Woland jr. juuri heräämäsillään alalauteilta, tai niiden alta.

James piti lämpimästä ja hänelle tuli aina kylmä laskuhumalassa. Niinpä hän viime töikseen, viimeisenä promilletonttuna meni saunaan sammumaan, pakolliset käytännönpilat tehtyään. Olisi aamulla hauskaa kun Kalevillakin olisi ketsuppihymiö kylpytakissaan. Kehuisivat Jamesia. On hauska mies tämä James.

Olivat pojat luvanneet vaimoilleen mennä yöksi kotiin. Tuskinpa vaimot heitä odottivat, tiesivät, että turhaa olisi moinen. Parempi, että touhottavat touhunsa muualla. Ei sitä katso pirukaan kun aikuinen mies juo ja itkee. Käydään läpi armeija ja naiset. Ja sitten taas itketään. On se suomi-humala kaunista katsottavaa. Miesten välistä ystävyyttä. Siitä ei laulua tulisi. Elokuva ehkä.

Jouni kiikutti kylmän oluen hilseilevässä kädessään toimitusjohtaja Wolandille. Uskokaa tai älkää, miestä janotti saunassa vietetyn yön jälkeen. Laihtui samalla, vaimo tykkäsi.

Pojat eivät jääneet tuleen makaamaan, vaan laittoivat kiukaaseen kuusi tuntia lisäaikaa. Nyt saunottaisiin krapula pois! Kalevi saapui pukuhuoneesta nakki nenässään ja ketsuppihymiö housuissaan. Miehet nauroivat.

Sepedeus luku 4 - Heikki Hirvi

Heikki-Hirvi seisoi hakkuuaukealla ja koitti saada suolakivestä jotain irti. Ei saatana, pitääkö se puristaa näin jumalattoman kovaksi. Suola. Heikin päässä soi juhannuksena kuulemansa biisi, joka meni jotenkin näin. ”pilkkii mun sylissäni...”. Oli jäänyt korvamadoksi. Heikki oli käynyt katsomassa mistä ääni kuuluu. Kyltissä luki, ”Him.. Homos-festivaali”. Niin siinä luki.

Alkoi olla ilta. Pitäisi tästä löytää paikka minne heittää kupeelleen. Heikillä oli kyllä hyviä makuupaikkoja metsät täynnä, kunhan aina löytäisi ne. Mukava oli kellahtaa kuusen alle. Aurinko lämmitti puiden latvojen läpi vielä sen verran, ettei tarvinnut karvojaan pörhistellä. Voisi ottaa suolan matkaansa, niin ei tarvitsisi aina tänne juosta. Täällä oli kärpäsiäkin aivan perkeleesti. Oli suola kovassa kiinni. Piti tulla huomenna uudestaan.

Luttisen bemari kiiti kuin viimeistä päivää. Mukavasti tuli paskan haju pelloilta sisään, vaikka auto oli kallis. Samanlainen se oli paljon kuin halpakin. Sillä pääsi eteenpäin ja se kulutti poltto-ainetta. Luttinen kuunteli Meiju Suvaksen CD:ta ja muisteli kiihkeitä nuoruusvuosiaan 70-luvulla. Siinä jäi Miami Vice kakkoseksi. Leivottiin nisutkin kokkeliin.

Mainostoimistossa ei selvää päivää nähty. Silloin ei haitannut, vaikka nukkui pöydän alla iltapäivään saakka. Monta kertaa viikossa tultiin töihin suoraan tanssiravintolasta. Nukuttiin työpaikan eteisaulassa. Kyllä sihteeri herättäisi. Vaimo siitä ei tykännyt. On nykyään ex-vaimo.

Radiossa soi Meijun biisi ´kova duuni on rahaa´. Niinpä. Tämän allekirjoittaa Luttinen.

Heikki-Hirvi tallusti maantienreunaa hajamielisenä. Vihmoi sadetta. Audi kurvasi kulman takaa ja vauhtia oli reilusti toista sataa. Heikki lähti ylittämään tietä kaikessa rauhassa. ”Pilkkii, mun sylissäni...”, soi isossa päässä. Yht´äkkiä tienoo oli täynnä valoa. Heikki katsoi suu ammollaan päin tulevaa autoa ja ajatteli, ”meinaako tuo vatipää nyt ajaa päälle!!!?”. Ei ajanut onneksi. Oli ABS-jarrut. Onneksi ei ollu halpa auto tämä.

Heikki ja Luttinen tuijottivat toisiaan silmiin. Luttisen penkki oli märkä. Oli Luttinen säikähtänyt kunnolla. Oli vahva virtsan tuoksu partaveden seassa. Olisi ostettava Wunderbaum Shelliltä.

Jos Heikki saisi päättää, laitettaisiin näille peltilehmille aidat tienreunaan. Eivät tulisi Hirven tielle!

Heikki jatkoi matkaansa aistit terävöityneenä. Tokkopa silti hajuaisti pelaisi hetkeen. Luttinen ajoi seuraavalle linja-autopysäkille ja heitti housunsa pysäkinmerkkiin kuivumaan. Kirosi, puki sortsit ylleen ja jatkoi matkaa, laittoi penkinlämmittimen täysille.