Ruostu rauhassa

Herään kylmään. On se kumma kun näillä sähkönhinnoilla ei saada taloja lämpimäksi. Kaukolämpö, no vastike sentään nousi. Aamun vireystilan hienosäätöön käytän tummapaahtoista kahvia, jonka pakettihinnalla olisi saanut markkaikaan kymmenen pulloa olutta. Katson lämpömittaria ja keskityn ulkolämpätilaan. Miinus kymmenen astetta. 30 astetta alempana kuin sisälämpötila. Jos olisin vaihtolämpöinen, kerkeisinköhän ajoissa sisätilanlämmittimen lämmittämään autoon vai pysähtyisinkö parkkipaikalle kevättä odottamaan?

Aamun aviisissa puhutaan Armeijasta ja sen saattamisesta savuttomaksi. Sehän on helppoa kun Suomessa ei armeijaa ole. On vain puolustusvoimat.  Voi sitä toimittajaressukkaa, joka kuulee tuosta loppuelämänsä. Loppuelämänsä, joka voi olla hyvin lyhyt. On alkanut oikomaan työmatkojaan järven yli, sulapaikan vierestä.

Astun ulos. Huomaan, en ole vaihtolämpöinen, koska pääsen autoon puolen minuutin keskuslukitusdiscon jälkeen. Tiivisteet pitävät ääntä. Missä on silikoonit, minne katosivat Suomen miljoonat?

Autossa. Avaan radion, jossa toimittaja kertoo savuttomien varusmiesten olevan tosiasia. Että näin, vaihdan kanavaa. Kanavat selattuani toivon, että asemien luvat laitettaisiin viestintävirastossa uudelleen haettavaksi.

Käynnistän auton, joka käynnistyessään tuhoaa pulujen pesintämahdollisuudet kolmen neliökilometrin alueelta. Tästä on ekologinen ajattelu kaukana.  Ottaisinko naapureita kyytiin niin ei katsottaisi kieroon? Veisin Vepsäläisen apteekkiin ja Marjasen Kangasvuoreen. Saman matkan varrella ovat. Ajaa nyt yksin autolla kun linja-autokin on keksitty. Kuinka itsekäs voi ihminen olla. Sori pulut ja norpat, mut mä meen nyt.

Ensimmäiset liikennevalot on ajastettu siten, että niistä kerkeää puoli autoa ennen valojen vaihtumista. Puolet nastoista on nyt siinä risteyksessä seuraavan sankarin pitoa parantamassa. Kohta saa onneksi talvirenkaita alennuksella. Muistuu mieleeni Pauli jr:n elämänkerrasta lukemani viisaus, "kumia palaa ja kumia kuluu kun liukkailla luistellaan. Kumipuuta kaatuu ja emäntä viihtyy". En koskaan ymmärtänyt mitä Pauli tuolla tarkoitti,
mutta mieleen jäi kuin takiainen vuohen persekarvoihin.

Siinä meni apteekki, siinä meni linja-auto.

Olen kaupungilla hoitamassa asioita. Viemässä puhelintani kolmannen kerran huoltoon. Ajan parkkitalon loputtomia ramppeja ylöspäin. Osun farmarimersuun, joka on pysäköity "tähän vain lyhyitä autoja"-kyltin kohdalle. Nousen autosta, olen vihainen. Potkaisen mersun merkin irti. Oppinee laivansa pysäköimään maalainen.

Sain puhelimeni huoltoon. Viikon päästä saan puhelimeni taas yhtä rikkinäisenä takaisin ja alan etsimääm almanakasta aikaikkunaa, jolloin vien sen uudelleen huoltoon. Kun tämän tietää jo etukäteen niin ei harmita yhtään tälläinen.

Ajan alas pysäköintitalon loputtomia ramppeja. Mersun vieressä maalainen itkee ja konttaa, etsien autonsa arvomerkkiä. Hymyilen ja vilkaisen hansikaslokeron suuntaan. Annan merkin naapurin mersu-Markkaselle joululahjaksi. 

Ei minulla mitään maalaisia vastaan ole.

Ollaan kuulemma tosi rassistinen kansa me suomalaiset. Ymmärtäähän sen. Erilaisuus jännittää jänkhällä. Tulisi vaikka jääkausi, niin saisi suomen valkoneekeritkin jotain muuta ajateltavaa kuin törkeyksin huutamisen erivärisille lajitovereilleen. Jääkausi tai Kieltolaki. Samaan tahtiin menisi miestä hirteen kummassakin
tapauksessa. Näin uskon.

Tulen töihin. kahvinkeittimissä on 3mm toistamiseeen paahtunutta kahvia. Keitän lisää, vain havaitakseni pannuille palatessani, että kahvi on juotu. Nyt pannun pohjalla on 5mm mustaa kultaa. Kahdeksasosakuppi kuitenkin, miksi olisit keittänytkään lisää toverini.

En tule yöksi kotiin

Jouni heräsi. Mikä helvetin kirkas valo täällä tunkee suoraan tajuntaan? Jouni oli sammunut solariumiin.

Aina sama homma. Firman kesäjuhlat ja Jouni sammuu Solariumiin. Oli muuten hieno tämä solariumlaite. Se oli ostettu yritykseen vuonna 1982 ja siinä varoiteltiin syövästä ja palovammoista. Ei kuitenkaan niin isolla, että niistä olisi kannattanut välittää. Oli erimielisyyksiä siitä kuka laitteen lopulta oli hommannut. Oli puukoteltu kuulemma selkään ja puhuttu pahaakin selän takana.

Jouni hieraisi silmiään ja astui valosta. Sammutti solariumin ja otti hörpyn ensimmäisestä avonaisesta olutpullosta. Kieli irtosi kitalaesta. Lähes kirjaimellisesti, oli ottanut keinoaurinkoa neljä tuntia suu auki.

Lattia oli täynnä pyyhkeitä, olutta, ehkä vähän pitsaakin. Oli syöty juotu ja saunottu. Mikäli entiset merkit pitäisivät paikkansa, olisi toimitusjohtaja James Woland jr. juuri heräämäsillään alalauteilta, tai niiden alta.

James piti lämpimästä ja hänelle tuli aina kylmä laskuhumalassa. Niinpä hän viime töikseen, viimeisenä promilletonttuna meni saunaan sammumaan, pakolliset käytännönpilat tehtyään. Olisi aamulla hauskaa kun Kalevillakin olisi ketsuppihymiö kylpytakissaan. Kehuisivat Jamesia. On hauska mies tämä James.

Olivat pojat luvanneet vaimoilleen mennä yöksi kotiin. Tuskinpa vaimot heitä odottivat, tiesivät, että turhaa olisi moinen. Parempi, että touhottavat touhunsa muualla. Ei sitä katso pirukaan kun aikuinen mies juo ja itkee. Käydään läpi armeija ja naiset. Ja sitten taas itketään. On se suomi-humala kaunista katsottavaa. Miesten välistä ystävyyttä. Siitä ei laulua tulisi. Elokuva ehkä.

Jouni kiikutti kylmän oluen hilseilevässä kädessään toimitusjohtaja Wolandille. Uskokaa tai älkää, miestä janotti saunassa vietetyn yön jälkeen. Laihtui samalla, vaimo tykkäsi.

Pojat eivät jääneet tuleen makaamaan, vaan laittoivat kiukaaseen kuusi tuntia lisäaikaa. Nyt saunottaisiin krapula pois! Kalevi saapui pukuhuoneesta nakki nenässään ja ketsuppihymiö housuissaan. Miehet nauroivat.

Sepedeus luku 4 - Heikki Hirvi

Heikki-Hirvi seisoi hakkuuaukealla ja koitti saada suolakivestä jotain irti. Ei saatana, pitääkö se puristaa näin jumalattoman kovaksi. Suola. Heikin päässä soi juhannuksena kuulemansa biisi, joka meni jotenkin näin. ”pilkkii mun sylissäni...”. Oli jäänyt korvamadoksi. Heikki oli käynyt katsomassa mistä ääni kuuluu. Kyltissä luki, ”Him.. Homos-festivaali”. Niin siinä luki.

Alkoi olla ilta. Pitäisi tästä löytää paikka minne heittää kupeelleen. Heikillä oli kyllä hyviä makuupaikkoja metsät täynnä, kunhan aina löytäisi ne. Mukava oli kellahtaa kuusen alle. Aurinko lämmitti puiden latvojen läpi vielä sen verran, ettei tarvinnut karvojaan pörhistellä. Voisi ottaa suolan matkaansa, niin ei tarvitsisi aina tänne juosta. Täällä oli kärpäsiäkin aivan perkeleesti. Oli suola kovassa kiinni. Piti tulla huomenna uudestaan.

Luttisen bemari kiiti kuin viimeistä päivää. Mukavasti tuli paskan haju pelloilta sisään, vaikka auto oli kallis. Samanlainen se oli paljon kuin halpakin. Sillä pääsi eteenpäin ja se kulutti poltto-ainetta. Luttinen kuunteli Meiju Suvaksen CD:ta ja muisteli kiihkeitä nuoruusvuosiaan 70-luvulla. Siinä jäi Miami Vice kakkoseksi. Leivottiin nisutkin kokkeliin.

Mainostoimistossa ei selvää päivää nähty. Silloin ei haitannut, vaikka nukkui pöydän alla iltapäivään saakka. Monta kertaa viikossa tultiin töihin suoraan tanssiravintolasta. Nukuttiin työpaikan eteisaulassa. Kyllä sihteeri herättäisi. Vaimo siitä ei tykännyt. On nykyään ex-vaimo.

Radiossa soi Meijun biisi ´kova duuni on rahaa´. Niinpä. Tämän allekirjoittaa Luttinen.

Heikki-Hirvi tallusti maantienreunaa hajamielisenä. Vihmoi sadetta. Audi kurvasi kulman takaa ja vauhtia oli reilusti toista sataa. Heikki lähti ylittämään tietä kaikessa rauhassa. ”Pilkkii, mun sylissäni...”, soi isossa päässä. Yht´äkkiä tienoo oli täynnä valoa. Heikki katsoi suu ammollaan päin tulevaa autoa ja ajatteli, ”meinaako tuo vatipää nyt ajaa päälle!!!?”. Ei ajanut onneksi. Oli ABS-jarrut. Onneksi ei ollu halpa auto tämä.

Heikki ja Luttinen tuijottivat toisiaan silmiin. Luttisen penkki oli märkä. Oli Luttinen säikähtänyt kunnolla. Oli vahva virtsan tuoksu partaveden seassa. Olisi ostettava Wunderbaum Shelliltä.

Jos Heikki saisi päättää, laitettaisiin näille peltilehmille aidat tienreunaan. Eivät tulisi Hirven tielle!

Heikki jatkoi matkaansa aistit terävöityneenä. Tokkopa silti hajuaisti pelaisi hetkeen. Luttinen ajoi seuraavalle linja-autopysäkille ja heitti housunsa pysäkinmerkkiin kuivumaan. Kirosi, puki sortsit ylleen ja jatkoi matkaa, laittoi penkinlämmittimen täysille.

Sepedeus luku 3

Pannukahvi panettaa, mietti mainosmies Luttinen. Ilta oli mennyt pitkäksi ja viinaa oli kannettu pöytää sitä mukaan kun edelliset oli juotu. Kuumana kesäiltana oli maistunut niin maltaat ja humalat kuin kirkas alkoholikin. Nyt maksettiin kovaa hintaa kalliista illasta. Taisi tulla lomarahat juotua tänäkin vuonna ennen kesäloman alkamista.

Kovimmat vuodet mainosalalla olivat ohi, silloin oli viina virrannut kuin Kymi-joki, eikä muutakaan päihteitä oltu karsastettu. Miten ihmiset kuvittelevat, että muuten olisi saatu niin raflaavia automainoksia aikaiseksi? Ei herrajumala! Illan teemat ja kasvot välähtelivät myrkyttyneissä aivoissa aikaansaaden lähennä myötähäpeän, häpeän ja syvän ahdistuksen tuntemuksia. Luttinen päätti lopettaa juomisen, kuten joka krapula-aamu tähänkin mennessä. 

Matkalaukku oli pakattu. Kaapista kaivetut ja laukkuun sullotut vaatteet saisivat kelvata. Ajatus ei kulkenut. Viskipullo sivutaskuun, jos kumminkin alkaisi mieli tehdä. Luttinen oli kutsuttu entisen kollegansa luo saunomaan ja kesää viettämään. Hiilitabletteja ja ripulilääkkeitä oli syytä varata kolmeksi viikoksi. Ulkohuussi ja kaikki. Hyvälltä tuurilla ei tarvitsisi käydä huussissa koko viikolla! Ei ole kaupunkilaisen helppo reiälle istua kun kaksion oma Golf-virta on tutuksi käynyt.

Luttisen viihtyisä kaksio oli ollut samoilla kuoseilla ja väreillä vuodesta 1973. Ei ollut poikamiehelle sisustajaa löytynyt. Oli Luttinen ollut yhteydessä Teuvo Lomaniin ja Innon Markoon, mutta oli jo kuvauspaikat lyöty lukkoon. Nyt nikotiinin kellastama värimaailma oli jo niin kulahtanut, että Luttinen ei päästänyt sisään edes jehovan todistajia. Harvat yhden illan suhteet olivat saavuttaneet huippunsa hotellihuoneessa tai toisen osapuolen kortteerissa. Luttinen oli akaton mies, ainakin viikolla. 

Avaimet taskuun ja hellan viimeinen tarkastus. Mies oli valmis reissuun. Mainosmiehen munalle sopiva bemari seisoi pihassa. Tavarat takaluukkuun ja puku henkarissa takapenkin ikkunalle roikkumaan. Olo oli miehekäs Kölninvettä myöten. Ilmastointi puhalsi partaveden tuoksua tantereelle maantien puskiin niin, ettei sinä iltava ajettaisi yhtään hirvikolaria Kauko Luttisen renkaanjäljissä.

Sepedeus

1.

Kävelin kohti kotia kaksipäinen karppi repussani. Tänään syötäisiin hyvin. Aamusta asti oli pyynnöillä pyöritty ja viimeisessä katiskassa tämä karppi. Oli rutjake limannut katiskan yrittäessään paritella kanssakalaansa katiskan silmien läpi. 

Saapas hakkasi reikiä sammaleeseen kun kävelin kuolleessa metsässä.  Korppi huuti katkerasti kuun valaisemassa metsässä, ei malttanut kevään päältä nukkua. Suopursun huumaava tuoksu leijui hämyisessä metsässä kun Sepedeus käveli yksin kairalla kotiaan kohti. 

Oli mahtunut tapahtumaa Sepedeuksen elämään. Jo synnytyslaitoksella olivat epäilleet erikoiseksi lapseksi. Yritti perkele kammeta sivuittain maailmaan. Oli siinä kätilölle tullut kiire kunnanlääkärille soittaa. Komea oli silti poika kun syntymään pääsi. Oli siinä ensisynnyttäjä ihmeissään. Lääkärikin pyörtyi, oli mahdoton krapula. Ilta ja yö oli juotu ja kysyttäessä, että minkälainen paivä oli huomenna, ei tiennyt Pähkösen Tuulan tulevasta synnytyksestä, vaan normaaliksi päiväksi luuli poloinen. Olisi pitänyt säästää sekin pirtu instrumenttien puhdistamiseen. Ei olisi vallalla myrkytyksen oireet. Sepedeus syntyi saunassa, lääkäri lähes kuoli. On luonnon kiertokulku sellainen, toinen tulee ja toinen lähtee. 

Sepedeus käveli pitkospuita pitkin kotiaan kohti. Kuu valaisi polkua auringolta lainatulla valollaan ja näin näki erämies eteensä kulkea. Oli niin rauhallista ja vieno tuuli vei hyttyset mennessään. Eivät kupanneet päästä, korvasta ja varpaasta. Kaukaa metsän läpi kajasti valoa, sielttä asui Sepedeus Pähkönen, entinen lapsi, nykyinen mies. 

2.

Pihapiirin siistin yleisilmeen rikkoi musta monttu. Kaivo oli räjäytetty viime talvena. Oli lumi mukavasti vaimentanut pössähdystä. Pieni kyynel ilmestyi Sepedeuksen silmännurkkaan kun hän muisteli viime kesän tapahtumia. 

Sepedeus oli riiustellut kylän kauniin Kaarinan kanssa jo toista vuotta. Oli sovittu, että nainen tulisi yönkunnailla visiitille. Ei sopinut naimattomien yhdessä öitään vietellä. Parempi oli paheensa pimeään piilottaa, niin ei kylillä lähtisi akkasakki rätkättämään. Hyvin olikin onnistuttu. Kylillä haukkuivat Sepedeusta homoksi ja vanhaksipojaksi, riippuen paljon huutajan humalatilasta tai lääkityksestä. Haukut oli helppo ottaa vastaan, olihan miehellä kylän kaunein neito kierroksessa. Kaunis oli Kaarina eläissään, vaan eipä ollut kohtalo kauniisti Kaariinaa kohteleva. Rojahti naimasilleen tullessaan Sepedeuksen lahon kaivonkannen läpi.  Siihen oli loppunut se rakkaustarina, pääsi Kaarina taivaaseen ja Sepedeus helvettiin. Kiroilutti niin perkeleesti. Ja lähtihän se akkasakkikin räksyttämään, perkele!

Kaarina oli kylän viimeinen nainen. Muut olivat lähteneet opiskelemaan kaupunkiin. Kun ei enää mikään riittänyt. Piti olla eläinlääkäri tai datanomi. Ei lomittajan papereilla saanut töitä kaupungista ja maalle ei haluttu jäädä. Poishan se on silloin muutettava. Kotona käytiin hautajaisissa ja pyöreinä merkkipäivinä. Ei ole kaupunkilaisella aikaa maalaisille. Eihän ne turvenuijat ymmärrä, että kiire määrittää ihmisen tärkeyden ja tärkeä piti olla. Kravatti suorassa, tukka putkella. Vaikka itkua väännetään niin kasvoilta pitäisi olla luettavissa sana "suoritan".

Hautajaisten jälkeen Sepedeus päätti, en lähde täältä kuin kilon paloina. Sekin oli kerran puimareissulla lähellä, oli onnea matkassa. Näin jäi Sepedeus asumaan yksin taloaan. Tottui sitä yksinäisyyteenkin, eri asia olikin pystyykö siitä nauttimaan. Näillä korteilla pelataan mitä on annettu. Karppi paloiksi ja suolaan, pieni ryyppy ja nukkumaan. Tämä oli ollut hyvä päivä, ei mitään syytä pyytää parempaa.

Tapanitarina

Jan-Erik kaivoin Taunuksen lumesta. Olipahan satanut yöllä lunta niin maan perkeleesti. Jan-Erikin Taunus oli kauniin ruskea. Huhujen mukaan se olisi viimeisiä Euroopassa valmistettuja tanareita vuodelta 1982. Katolle Jan-Erik oli hitsauttaut pitsaa esittävän mainoskyltin, jolla asiakasmäärien lisäksi, saatiin myös polttoaineekulutus huippuunsa. Raudasta ja lasikuidusta valmistettu mainos veti porukkaa Jan-Erikin pitseriaan niin paljon, että tienesteillä olisi ajanut kotiinkuljetukset vaikka tankilla!

Hyvin toimeentuleva ruotsalainen polkaisi Taunuksen käyntiin ja huuteli Pukkia kyytiin. Nyt lähdettäisiin. Pukki oli pukeutunut kartanon vaatekaapista löytämäänsä tummaan pukuun. Putkikassiin hän sulloin vielä makean tupakkatakin, jollaisen oli nähnyt aiemmin vain Playboy-kartanon reissuillaan. Jan-Erik ihmetteli putkikassia. Hänelle tuli tuollaisesta aina mieleen vankilasta lomilla olevat pikkunilkit.

Auton ikkunasta Pukki näki kyläkaupan ja miljoonat ihmiset jonottamassa jotain perkeleen tärkeää, kuten WC-paperia. Sitä ei kuulemma muualta saa,  tiesi Jan-Erik. Tuo saatanan tarjoushaukkakin pyörii täällä kaiket päivät. Pitsakuski avasi radion, josta tulvahti ilmoille tulvahti Pukin lempilaulu "jouluaattona kännissä".

Maisema vaihtui ja auton ikkunat alkoivat sulamaan sen verran, että kuskikin näki ensi kertaa ympäröivän liikenteen. Matkaa oli taitettu 60-kilometriä.  Autoon liittyi mielenkiintoinen tarina.  Lars Ulrich oli hävinnyt sen pokerissa ja riitautunut bändinsä kanssa. Auto oli ollut kuin toinen koti Hetfieldille, joka oli viettänyt autossa lukemattomia öitä. Välillä hän marssi autoon pikkurilli pystyssä kolmekin kertaa päivässä. Pojat kiusaa!

Lopulta auto oli kulkeutunut Ruotsiin. Auton ratissa oli tuollon nähtyn Klaus Meine.  Klaus oli tupakoinut autossa niin paljon, että sisusta haisi vieläkin saksalaisilta palaneilta hiuksiltä. Onneksi pepperonin haju alkoi päästä pikkuhiltaa niskan päälle.

Oulun korkeudella pukkia alkoi hiukomaan ja hän toivoi saavansa jotain syötävää.  Jan-Erik ei voinut pitsaksi muuttua (mikä tietenkin kovasti harmitti). Onneksi tien laidassa oli kerrostalon kokoinen mainos, jossa pikaravintolaketju mainosti Drive-In palveluitaan. Oli ajettu 300 kilometriä ja  auto oli tankattu kolme kertaa. Ilmanvastus ja kovat kiihdytykset vievät paljon polttoainetta, 

Ravintolaketjun hyvin palkattu nuori koijari myi tiskin alta liput illalla järjestettäviin Tapanintansseihin, jossa kaikki silmäätekevät vuosittain pyörähtelivät wieninvalssin ja Wigwamin tahdissa. Pukki kiitti kauniisti, mutta kertoi muorinsa olevan niin mustasukkainen, ettei saanut viedä edes lahjoja hameväelle, saati tanssittaa aamuun kosteissa tapanintansseissa. Jan-Erik taas oli syvän uskonnollinen ja uskonto kielsi häneltä tanssimisen. Ja Verhot.

Tanari polkaistiin käyntiin ja matka jatkui kohti Korvatunturia. Pukki korkkasi konjakkipullon alkoi letittämään partaansa. Kuopiossa käydessä oli nähnyt kalakukon ja miehen, jolla oli parta hassusti palmikoilla...

A

Joulutarina

Joulupukki laskeutui hitaasti piipussa. Laskeutumisvaljaat olivat kovilla pukin valtavan elopainon alla. Tunnelma piipussa oli kihelmöivä. Pukki laskeutui takkaan ja irrotti laskeutumisköyden valjaistaan. Onneksi takan luukku oli auki. Pukki purki puoli takkaa hiljaisesti taltalla naputtaen. Ulos oli päästävä, muuten jäisi uusi-vuosi näkemättä. 

Majasteettinen hahmo seisoi olohuoneen parketilla. Sama pukki. Hän pyyhkäisi tiilimurskan olkapäiltään ja riisui valjaansa. Tuttuakin tutumpi punainen nuttu, tai se mitä siitä jäljellä oli ja valtava parta. Pukki oli valtava mies. 

Kylläpä Ukkoa hiukoi. Kolme päivää savupiipun vankina oli tehnyt tehtävänsä, elimistö huusi ruokaa! Pukin epäonneksi talon väki oli lähtenyt jouluksi Tallinnaan, eikä kordinaattori-tonttu ollut tätä huomannut. Mitäpä maailma pukilla tekisi näin jouluva varsinkaan. Pukki muistaisi tämän seuraavassa kehitykeskustelussa. Jääkaapissa oli purkki piimää ja koiranmakkaraa. Pukki oli jo niin nälkäinen, että koiranmakkara katosi suuhun ja vatsaan lähes purematta. Piimällä pukki sai huuhdottua makkaran vatsaan. Odotettavissa oli, että vatsa reagoisi tähän hulluuteen, mutta Pukki oli valmis mihin vaan muutaman minuutinkin kylläisyyden takia. 

Joulu oli jo ohi. Pukilla ei ollut kiirettä enää mihinkään, hän päätti lämmittää saunan. Uuni täyteen puita ja ylimmäisten vaatekerrosten poistaminen. Voisihan nuo pestäklin, olihan joulumuorin opettanut pukille pyykinpesun jo 1700-luvulla. Tosin missä hän nuttunsa pesi, lähin vesistö oli liki 40 kilometrin päässä? Pukki kantoi vaatekasan suihkukoppiin, kaatoi kasaan pullollisen hoitoainetta ja avasin hanan. Tunnin päästä nuttu olisi puhdas. 

Vaikka pukki olikin päättänyt ottaa pari päivää rennosti, voisi hän kuitenkin soittaa Korvatunturille ja kertoa olevansa elossa.  Pukki soitti Korvatunturin asiakaspalvelunumeroon, jossa audimiehen lukema äänite kertoi "kaikki tontut ovat nyt varattuja, arvioitu jonoaika 14päivää".  Ei hyvä.

Pukki saunoi, katsoi televisiota ja tilaili pitsaa paikalliselta ruotsalaiselta yrittäjältä. Kohta ovikello jo soikin ja siinä seisoi mies kuuden perhepitsan kanssa. Mies vaikutti kovin onnettomalta siitäkin huolimatta, että pukki oli pelastanut pitserian konkunrssilta vuoden viime hetkien massiivisella tilauksellaan. Pitsamiehen nimi oli Jan-Erik. Pukki näki miehen huonon tilan ja pyysi miestä saunomaan ja ryyppäämään kanssaan. Jan-Erik laski pitsat eteisen lattialle ja joi isännän konjakkipullosta puolen pullon siivun. Pukki kaatoi loput kurkkuunsa. Nyt saunottaisiin! 

Pukki ja Pitsakuski lauloivat ja saunoivat aamuun asti. Pukki kertoi elämäntarinansa Jan-Erikille sillä hän tiesi, että Jan-Erik ei muistaisi aamulla illasta paljoakaan ja loputkin muistikuvat olisivat sellaista puuroa, ettei pukin tarvinnut valikoida puheitaan. Puhuttiin kuin Pukki miehelle! 

Miehet heräsivät puolen vuorokauden unien jälkeen ja pukki kävi sammuttamassa suihkun ja pisti nuttunsa kuivumaan. Juteltiin niitä ja näitä ja Jan-Erik oli jo paljon reippaammalla tuulella majesteettisesta krapulasta huolimatta. Syötiin kylmää pitsaa ja juotiin muutama olut, jotka Jan-Erik oli autostaan hakenut. Jäässähän ne olivat olleet, mutta reippaat pojat olivat sulatelleet ne kiukaalla.

Pukki kysyi varovasti missä hän mahtoi olla, kenen talossa. Jan-Erik ihmetteli, mitä Isäntä tarkoitti? Oliko kyläkaupan isäntä menettänyt järkensä muutaman lisäkilon ja valtavan parrankasvatuksen seurauksena? Duurin-kyläkaupan hallitsija on menettänyt muistinsa. Jan-Erik piti tätä kaikkea vain hyvänä vitsinä ja kertoi Pukille, että Duurissahan tässä oltiin. Pukki kysyi pitsakuskilta paljonko maksaisi jos pitsamies heittäisi hänen korvatunturille? Heistä oli tullut ystäviä vaikka henkilöllisyydet olivatkin hieman sekaisin. Olkoon vaikka joulun taikaa. Pitsakuski Jan-Erik lupasi heittää Ukon korvatunturille bensarahoja vastaan. Pitsakuski ei saisi korvatunturin keikkaa verottajalle läpi…

A